Siivosin äskettäin kirjahyllyjä ja käsiini osui lempparisarjikseni, Asterix ja Riidankylväjä. Siltä seisomalta siivoaminen jäi ja annoin itselleni luvan uppoutua gallialaisten seikkailuihin. Tarina herätti tällä kertaa ihan uusia ajatuksia.

Kirjan alussa harmittoman oloinen käppänä ilmestyy gallialaiskylään pyytämättä ja yllättäen. Sitten alkaakin tapahtua. Käppänän tehtävänä on nimittäin tuhota gallialaiskylä luomalla eripuraa ihmisten välille ja vähitellen hän siinä onnistuukin. Ystävyksistä tulee vihamiehiä ja kylän yhteishenki on enää vain muisto. He eivät ole enää ”me”. Keskinäinen kohkaaminen uhkaa lopulta koko kylän olemassaoloa, sillä eripurainen sakki ei pysty puolustautumaan roomalaisia vastaan. Jotenkin tuttua. Ai niin, samaa näkee myös työpaikoilla!

Riidankylväjä luo eripuraa, yleistä hämminkiä ja epävarmuutta ympärilleen ja saa ihmiset toimimaan epärationaalisesti

Työpaikalle pesiytynyt riidankylväjä toimii samalla taktiikalla, kuin kollegansa gallialaiskylässä. Hän luo eripuraa, yleistä hämminkiä ja epävarmuutta ympärilleen, aiheuttamalla pieniä tai suuria tunnereaktioita työkavereissaan ja saaden heidät toimimaan reaktiivisesti ja epärationaalisesti. Tämä nakertaa yhteisön keskinäistä luottamusta. Vähitellen työpaikalla keskitytään perustehtävän sijaan riitelyyn ja esimies nääntyy tulipaloja sammutellessaan.

Gallialaiset pelastuivat sillä hetkellä, kun he hoksasivat mistä on kysymys. Onnistuisiko sama myös työpaikalla?

Miksipä ei? Tosin hoksaamisen lisäksi tarvitaan muutakin. Kaikki lähtee tosiasioiden tunnustamisesta, joka tunnetusti on kaiken viisauden alku. Ei selittelyä, vaan toteamista: mitä täällä oikeasti tapahtuu ja mikä mahdollistaa nykyisen menon? Miten kohtelemme toisiamme, millaista käytöstä hyväksymme? Miten haluaisimme toimia?

Vaikka vastuu ilmapiiristä on jokaisella työyhteisön jäsenellä, niin esimies on paras henkilö tarttumaan ongelmaan konkreettisella tasolla, sillä…

  1. hänellä on paras mahdollisuus havainnoida työyhteisönsä tilaa helikopteriperspektiivistä (työyhteisöstä käsin on vaikeaa hahmottaa arjen ilmiöiden dynamiikkaa ja arkkitehtuuria)
  2. hän voi edistää yhteistä keskustelua luomalla sille säännöllisen rakenteen (koska esimiehellä on tähän mahdollisuus ja oikeus)
  3. esimies voi ja hänen tulee vaatia aikuismaista ja ammattimaista käyttäytymistä työyhteisöltään (ongelmakäyttäytymiseen puuttuminen vaatii joskus rankkaakin väliintuloa, ei mikään helppo nakki!)
  4. halusi tai ei, niin esimieson mallina työyhteisölle, miten ihmisiä kohdellaan, puhutellaan ja millaiseen käyttäytymiseen puututaan
  5. se on esimiehen tehtävä.
Esimiehen johtamistyökalut ovat yhteys, distanssi ja itsetuntemus

Riidankylväjien olemista ja tulemista työyhteisöön ei voi estää, mutta haitallisia vaikutuksia ilmapiiriin ja yhteistyöhön voi rajata. Siihen tarvitaan samoja työkaluja, joita esimies joka tapauksessa tarvitsee ihmisiä johtaessaan. Nämä työkalut ovat yhteys, distanssi ja itsetuntemus.

Yhteys
Esimiehen tärkein tehtävä pyrkiä tuntemaan yhteisönsä: millä tolalla se on, mitä siellä tapahtuu, mitä ja miten siellä puhutaan vai puhutaanko mitään. Tunteminen edellyttää toimivaa yhteyttä hänen ja yhteisönsä välillä, mikä saattaa tänä monipaikkaisen etäjohtamisen aikakautena olla haastava nakki ratkaistavaksi. Ratkaistava se kuitenkin on, sillä ihmisten pitää voida luottaa, että ”jollain ylemmällä” on tietoa ja näkemys, mitä arjessa tapahtuu ja joka voi tarvittaessa siihen puuttua.

Distanssi
Toisaalta esimiehellä tulee olla riittävä etäisyys eli distanssi yhteisönsä tunneilmiöihin. Ilman distanssia ja sen mahdollistavaa helikopteriperspektiiviä esimies uppoaa luultavasti samoihin tunnehetteikköihin kuin työyhteisökin. Sieltä käsin ei johdeta ketään eikä mitään, ainoastaan räpiköidään ja selvitään. Ihmisten tulee voida luottaa esimiehensä puolueettomuuteen ja riittävään objektiivisuuteen.

Itsetuntemus
Tärkeintä esimiehelle on kuitenkin itsetuntemus, työelämän SUPERPOWER, jonka syventäminen on itse kullekin meistä elämänmittainen matka. Miten suhtaudun itseeni, toisiin ja ympärilläni tapahtuviin asioihin -kysymyksillä pääsee alkuun. Esimiehen kannattaa myös itselleen rehellisesti pohtia omia pelkojaan ja kysyä itseltään ääneen, ”mitä tekisin, jos en pelkäisi”, sillä pelko ei saisi estää tarttumasta asioihin, joihin oikeasti pitää tarttua.

Sillä juuri pelottomuus ja keskinäinen yhteenkuuluvuus tekivät gallialaisista voittamattomia. Ei niinkään se kuuluisa taikajuoma.