”Mikä se olikaan se viimeinen juttu siinä listassa”, pähkäili mukavan oloinen työhaastateltava ääneen. Haastattelussa oltiin edetty tiimityöhön ja vuorovaikutukseen, mutta sitten tuli tenkkapoo. Vuorovaikutusta koskevan muistilistan viimeinen kohta oli päässyt unohtumaan!

Vaikka haastattelusta on jo aikaa, niin yhä se palaa elävästi mieleeni aina kun puhutaan vuorovaikutuksesta. Mitä kaikkea siitä pitäisi ihan oikeasti muistaa?

Vuorovaikutus on kasvatustyön ydin. Kenellekään varhaiskasvattajalle ei liene epäselvää, että positiivinen, hyväksyvä ja kunnioittava vuorovaikutus aikuisen ja lapsen välillä tukee lapsen kasvua ja kehitystä ja siksi siihen tulee panostaa. Ja hienosti panostetaankin!

Hämmästyttävän vähän  puhutaan siitä, mikä vaikutus kasvattajien keskinäisellä vuorovaikutuksella ja yhteistyöllä on lapseen ja lapsiryhmään

Mutta jos valokeila zoomataan ainoastaan aikuisen-lapsen väliseen vuorovaikutukseen, mitkä asiat jäävät pimentoon? Hämmästyttävän vähän nimittäin puhutaan siitä, mikä vaikutus kasvattajien keskinäisellä vuorovaikutuksella ja yhteistyöllä on lapseen ja lapsiryhmään, eikä arviointia tai konkreettisia kehittämistoimenpiteitä arjen yhteistyön kehittämiseen juurikaan kohdisteta. Miksi ihmeessä ei?

Oletetaanko, että vuorovaikutusosaaminen olisi lähtökohtaisesti varhaiskasvattajiksi hakeutuvien dna:ssa?  Tai että se kehittyisi itsestään, asiantuntijuuden kylkiäisenä?

Vai ajatellaanko, että kasvattajat ovat koulutuksensa seurauksena vuorovaikutusrobotteja, joiden toimintaan ja työilmapiiriin ryhmädynaamiset ilmiöt tai muut inhimilliset tekijät, kuten tunteet, uskomukset tai stressi eivät millään tavoin vaikuttaisi? Tietysti vaikuttavat!

Varhaiskasvattajat ovat ihan tavallisia ihmisiä. Ja ihmisten välisessä yhteistyössä välillä natisee ja joskus suorastaan ryskyy.

Varhaiskasvattajat, vaikka ovatkin yleensä ottaen erittäin ammattitaitoista väkeä, ovat myös ihan tavallisia ihmisiä. Ja ihmisten välisessä yhteistyössä välillä natisee ja joskus suorastaan ryskyy. Siltä ei saisi sulkea silmiä.

Ja sitten kun ongelmia ei voida enää peitellä, uskotaan ja toivotaan, että pelkkä keskustelu teemasta ”vuorovaikutus” riittää. No ei se vaan riitä, sillä eiväthän ihmiset teoriaan kompastu, vaan arkeen ja ihmissuhteisiin.

Yhteistyöongelmia ei kannata kieltää tai hävetä, sillä niihin voidaan vaikuttaa. Sen sijaan ongelmien maton alle lakaisemista kannattaakin nolostella. Se nimittäin estää ryhtymästä kehittämistoimenpiteisiin

Eipä ihme, että moni kasvattaja on hämillään vuorovaikutus- ja yhteistyöongelmien keskellä; kurjassa työilmapiirissä on ikävä työskennellä. Mutta mitenpä lähdet yksinäsi ilmapiiriä parantamaan?

Ja kuten rempallaan olevien asioiden kohdalla yleensäkin, vaihtoehtoja on kaksi. Voidaan joko
1) jäädä odottelemaan, että asiat hoituvat itsekseen tai
2) kääriä hihat ja ryhtyä hommiin.

Itse suosittelen jälkimmäistä. Alkuun pääsee viemällä keskustelut saman tien konkreettiseksi toiminnaksi  seuraavin askelin:

  • Tosiasioiden tunnustaminen
    Arkipuhe on ”totuuden torvi”, se kuvastaa yhteisön todellista ilmapiiriä. Eli korvat auki ja kuuntelemaan, millaisesta puheesta arki täyttyy. Onko arkipuheen ja tavoitepuheen välillä ristiriitaa?
  • Vaikutusten arviointi
    Arvioikaa yhdessä, saman pöydän ääressä, mihin kaikkeen työpaikan aikuisten vuorovaikutus todellisuudessa vaikuttaa. Miten se vaikuttaa työ- ja kasvuilmapiiriin, lapsen arkikokemukseen, asiakasperheiden laatukokemukseen?
  • Tavoite
    Miettikää yhdessä, millaista vuorovaikutusta halutaan, millaista vuorovaikutuksen tulisi olla. Mitä siis ihan oikeasti tavoitellaan?
  • Arviointi
    Sitten vaan arvioimaan, milloin, missä tilanteissa ja keiden välillä vuorovaikutus toimii/ei toimi. Vuorovaikutuksen tulisi olla hyvää ja toimivaa kaiken aikaa, ei vain silloin tällöin tai joidenkin välillä.
  • Konkreettinen toimintasuunnitelma
    Päätetään (eli buukataan aikaan ja kalenteriin)
    1) miten-missä-milloin ja keiden kanssa vuorovaikutuksesta ja yhteistyön laadusta puhutaan
    2) miten-missä-milloin ja keiden kanssa vuorovaikutuksen ja yhteistyön laatua arvioidaan
    3) miten tämä keskustelu rakenteellisestaan osaksi arkea ja varhaiskasvatuksen laadun arviointia. Säännölliseksi ja johdonmukaiseksi.

Niin ja vielä lopuksi:
Kyllähän me se haastateltava silloin taannoin palkattiin, vaikkei hän vuorovaikutuksen muistilistaa haastattelussa muistanutkaan. Taisin todeta jo silloin, että asenne ja yhteistyöhinku ovat ammattitaitoa ja työ(yhteisö) tekijäänsä opettaa!