Kun työyhteisön vuorovaikutus toimii ja yhteistyö pelaa, niin hommatkin hoituvat ja on kaikilla hyvä olla. Kunnes koittaa se hetki, jolloin mikään ei enää suju.

Muistan sen hetken hyvin.

Huomasin, että johtamani työyhteisö oli alkanut muistuttaa sotkuista lankavyyhtiä. Kun yhdestä langanpätkästä vetäsit, syntyi umpisolmu toisaalle. Ilma oli sakeanaan tunteita ja tunnereaktioita. Konflikteja syntyi milloin mistäkin.

Vaikutukset päiväkodin arkeen ja ilmapiiriin olivat dramaattiset.

Ja kuten linnut ennen ukkosta, myös työyhteisö oli vaiennut. Ei naurua tai vitsailua. Ei keskusteluja tai spontaaneja yhteistyösuunnitteluja, eikä varsinkaan tulevaisuuteen katsomista. Vaikutukset päiväkodin arkeen ja ilmapiiriin olivat dramaattiset.

Itseni lisäksi myös suuri osa työyhteisön jäsenistä kärsi tilanteesta, kukin tahollaan ja tavallaan. Sitä oli vaikea katsoa.

Uskoin, toivoin ja oletin asioiden selviävän ajan kanssa. Eivät selvinneet, vaan pahenivat.

Tilanne muistutti vähitellen mittaansa kasvanutta hyökyaaltoa, joka lopulta iski. Viisas olisi ryhtynyt ennakoiviin toimiin ensimmäisistä hälytysmerkeistä. Itse en ymmärtänyt. Pitkään nimittäin uskoin, toivoin ja oletin asioiden selviävän ajan kanssa, mutta viimein oli todettava: eivät ne selviä. Ne pahenevat.

Paasikivellisesti sanottuna ”tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku”. Mutta ensin ne tulee tunnistaa. Itse tunnistin viisi:

  • Johtajan rooli on keskeinen, erityisesti itseohjautuvassa työyhteisössä:
    mitä edistän omalla toiminnallani, mitä edellytän muilta? Joskus tarvitaan rankkaa väliintuloa.
  • Kannattaa luottaa ihmisten hyväntahtoisuuteen ja haluun toimia oikein.
    Suurin osa haluaa työskennellä hyvin toimivassa työyhteisössä, kantaa kortensa kekoon hyvän työilmapiirin ylläpitämiseksi.
  • Joillekin ihmisille huonon ilmapiirin aiheuttama hajaannus sopii. Siitä jopa voidaan pitää kynsin hampain kiinni. Huonolla ilmapiirillä voi kätevästi perustella myös omaa huonoa käytöstä ja sitoutumattomuutta.
  • Hyvä yhteistyö ei ole kiinni ihmisten koulutustasosta, sillä yhteistyöosaaminen ei ole asiantuntijuuden sivutuote.
  • Mikään yhteistyö ei suju itsestään, vaan sille tulee luoda puitteet. Jokaisen tulee tietää, millaisessa systeemissä ovat mukana ja sitoutua siihen.

Hirmumyrskyjen ja tsunamien varalta on kehitelty hälytysjärjestelmät. Sellainen kannattaisi olla myös työyhteisön tsunamien varalta. Siksipä kehitimme sellaisen, omien kokemustemme pohjalta.

Tässä muutama arjen ”triggeri”, jotka laukaisevat SisuTutkan:

  • Tieto ei kulje. Tiedonkulun pienetkin häiriöt ovat aina merkki jostain.
  • Ilmassa on runsaasti tunteita ja reaktioita: kiukkua, loukkaantumisia ja niiden mukaista käytöstä. Ja nyt puhutaan siis aikuisista.
  • Asioiden mittasuhteet vääristyvät. Pienet asiat paisuvat giganttisiksi – ja vastaavasti isot/tärkeät sivuutetaan ja vaietaan. Pian keskitytäänkin jo aivan vääriin asioihin.
  • Ihmiset lakkaavat nauramasta (vrt. linnut ennen ukkosta).
  • Huonoa tiimityötä ja yhteistyön puutetta perustellaan ihmisten erilaisuudella, erilaisilla temperamenteilla ja henkilökemioilla.
  • Syntyy pieniä ja vähän suurempiakin konflikteja.
  • Kollektiivinen ja/tai yksilöllinen vastuu on enää vain muisto, ”ei kuulu mulle”.
  • Sitoutuminen tekemiseen ja toiminaan heikentyy, asioita jää tekemättä.
  • Terve arkijärki ”has left the building”.

Kuten huomaat, tämä on lista ihan arkisista asioista, sillä arjessahan ne ongelmat ensimmäisinä näkyvät.  Mutta jos yksikin täppä tutkassa kuumottelee, siihen kannattaa reagoida. Mieluummin liian aikaisin, kuin liian myöhään.

Millaisen lukeman oma työyhteisösi sai?