Mitä yhteistä on Juho Kusti Paasikivellä, Agatha Christiellä, 6-vuotiaalla ja Väinö Linnalla? Se, että me Sisu Akatemiassa hyödynnämme näiden hyvien tyyppien ajatuksia valmentaessamme työyhteisöihin hyviä tyyppejä.

Ajatus Sisu Akatemiasta kirkastui aikoinaan työelämän ilmiöitä ihmetellessä. Miksi asioista, yksinkertaisistakin, tulee usein arjessa niin vaikeita? Eikö koulutus annakaan valmiuksia olla ns. hyvä tyyppi työssä ja työyhteisössä? Mikä on hyvän tyypin määritelmä?

Ajatellaan vaikka ihan työnjakoon liittyviä käytännön päätöksiä, kuka tekee, mitä tekee ja milloin? Kuinka helppoa ja yksinkertaista, silkkaa suunnitelmallisuutta, sitoutumista, ennakointia, yhteisiä sopimuksia ja toimivaa viestintää, mutta jostain syystä asiat menevät kuitenkin solmuun. Pahimmillaan selvittämättömäksi vyyhdiksi. Arjen sujuvuuden kannalta isot asiat ovat lopulta hyvin yksinkertaisia. Yksinkertaisina ne kannattaisi myös pitää.

Meidän valmennuksissamme korostuvat yleensä tietyt, hyviksi koetut teemat. Tässä niistä viisi tärkeintä.

1. Tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku

Paasikiven siteeraus ”tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku” on usein hyvä lähtökohta kehittämiselle. Tulee kartoittaa asioiden tola, eli mistä oikein puhutaan: tulkinnoista vai todellisuudesta, tulevaisuuden peloista vai menneisyyden peikoista? Milloin ja miten tätä hetkeä on tarkoitus arvioida?

2. Tarvitaan harmaita aivosolujakin

Faktan erottamiseen fiktiosta tarvitaan niitä kuuluisia ”harmaita aivosoluja”. Agatha Christien kirjassa ”Vaarallinen talo” Hercule Poirot hoksasi todellisen murhaajan vasta kun ryhtyi pohtimaan, mitä todella on tapahtunut. Sitä ennen hämmästeltiin ”yleiskohinaa” eli ilmiöitä ja hästäämistä tapahtumien ympärillä. Sivujuonet uhkasivat hämärtää varsinaisen motiivin ja teon kokonaan.

Kaikki ei työpaikoillakaan ole aina ihan sitä miltä näyttää. Niissäkin saatetaan ajautua toimimaan mitä kummallisimmilla tavoilla: paikkaamaan kollegan laiminlyöntejä, tekemään kokonaan vääriä asioita väärään aikaan, vellomaan perusteettomassa tunnekuohussa viikkotolkulla, eikä kukaan muista miksi tms. Mutta mitodella on tapahtunut?

3. Miksi kannattaa kysellä? Ja toisaalta vastata niin, että 6-vuotiaskin ymmärtää?

Kysy enemmän, oletat vähemmän. 6-vuotias ei paljon kursaile kysymisiään. Hän kysyy, jos ei tiedä ja jos vastaat hänelle epäselvästi tai et ollenkaan, hän kysyy uudelleen.

Me aikuiset sen sijaan olemme hyviä olemaan kysymättä ja tarkistamatta asioita. Joskus jopa tarkoituksella. Monet työpaikan epäselvät asiat selviäisivät ihan suoralla ”mitä tarkoitit?” -kysymyksellä. Suora kysymys ja vastaus voisi säästää työyhteisön ylimääräisiltä tulkinnoilta ja tunnevellonnalta.

Kysyminen, vastaaminen ja toisten ajan tasalla pitäminen ovat juuri sitä avoimuutta, jota työpaikoilla tarvitaan. Sitä ei koskaan ole liikaa.

4. ”Ei saa jäädä tuleen makaamaan”

Tuntematon sotilas on hyvä kuvaus sisukkuudesta ja hyvistä tyypeistä. Työpaikoillakin tarvitaan sisua (ja luonnollisesti hyviä tyyppejä!), vaikkei työpaikka useimmiten mikään sotatanner olekaan. Ainakaan aina…

”Ei saa jäädä tuleen makaamaan” on hyvä muistutus tilanteessa, jossa lamaantuminen alkaa haitata työtä ja tulosta. Ratkaisut voivat olla hyvinkin yksinkertaisia. Niitä pitää kuitenkin tietoisesti etsiä. Niihin tulee myös sitoutua -eikä jäädä tuleen makaamaan.

Joukkoja johdetaan edestä. Se vaatii tosiasioiden tunnustamista ja sanoittamista, vaikkapa komppanianpäällikkö Kaarnan sanoin: ”Mitä minä näen… Nyt, nyt te olette vallan erehtyneet -ei sotaa näin käydä! Mennäänpäs mokoman suon yli että heilahtaa…”.

Vaikkei Kaarnan kulku lopulta suon yli kantanutkaan, niin esimerkkinä sitäkin paremmin. Johtajan tehtävä on johtaa. Ja jos johtaja ei johda tai ei tiedä, mihin ollaan menossa, niin eivät sitä tiedä alaisetkaan. Epävarmuus lietsoo pelkoa ja pelosta ei koskaan seuraa mitään hyvää.

5. Kehittäminen on yksinkertaistamista

Jälleen kerran: isot asiat ovat pohjimmiltaan usein yksinkertaisia ja sellaisina ne kannattaa myös pitää. Työyhteisön mätä ilmapiiri voi olla seurausta pienistä asioista, kuten epäselvistä ajankäytön rakenteista. Asenneongelmatkin on syytä tunnistaa.

Arjen yhteistyön kehittäminen edellyttää arjen tarkastelua. Tarvitaan riittävästi yhteisiä arviointipisteitä, jotta voidaan tunnistaa mikä toimii ja mitä pitäisi kehittää. Kaikkien tulee tietää, mikä on toimintamme tavoite ja mitä se keneltäkin vaatii.

Ja on puhuttava niin, että 6-vuotiaskin ymmärtää.