Muistatko tilannetta, jossa joku mielestäsi harmiton aihe tai kysymys sai keskustelukumppanissasi aikaan  valtaisan, jopa suhteettoman suuren negatiivisen tunnereaktion?

Mitä teit?
1. Suhtauduit empaattisesti ”tiedän, miltä sinusta tuntuu juuri nyt!”
2. Ihmettelit, mitä ihmettä juuri tapahtui!
3. Tuumasit ”vitsi mikä urpo, eihän tolle uskalla sanoa mitään!”

Kilahdus voi tapahtua meistä itse kullekin, vaikkemme tavallista kummempia kuumakalleja olisikaan. Joskus joku aihe tai kysymys vain osuu niin imakasti hermoon, että voimakaskin tunnereaktio on ihan mahdollinen, jopa väistämätön.

Jotta emme työpaikalla olisi täysin tunteiden ja tunnereaktioidemme vietävissä, tunteista kannattaa puhua. Yhdessä. Erityisesti siitä, miten ne työpaikalla näkyvät ja mihin kaikkeen vaikuttavat.

Tunteet kuuluvat elämään, luonnollisesti siis myös työelämään; ne ovat työyhteisön voimavara ja resurssi.

Tunteet ovat hyvin leviäväistä sorttia. On mahtavaa, jos työyhteisössä vallitsee positiivinen, innostunut kollektiivinen tunne, mutta valitettavasti yhteinen tunnetila voi olla myös negatiivissävyinen. Se voi lähteä liikkeelle hyvinkin pienistä asioista, mutta pitkittyessään häiritä koko yhteisön keskittymistä työhön, jolloin kenelläkään ei ole enää hyvä olla.

Harvemmin ne positiiviset tunteet ongelmia aiheuttavat, negatiiviset sitäkin enemmän.

Tunteiden vaikutuksia työhön ei kuitenkaan välttämättä aina huomioida – tai uskalleta nähdä. Tähän on (vähintään) kaksi syytä

  • omien tunteiden vaikutuksia työhön ja vuorovaikutukseen ei arvioida
  • tunteisiin, erityisesti hankaliin, ei uskalleta tarttua. Varsinkaan niiden mukana seuraavia tunnereaktioita ei uskalleta ottaa puheeksi

Puhumattomuus ei vähennä tunteita tai niiden vaikutuksia, vaan pikemminkin vahvistaa ja jättää ne ”leijailemaan ilmapiiriin”. Siellä ne sitten värittävät vuorovaikutusta ja näkyvät toimintana, kuten suuttuneen niskojen nakkeluna, loukkaantuneen mökötyksenä.

Tunneprosessit ovat ennustamattomia, arvaamattomia ja yllättäviäkin. Niiden starttimoottori juontaa juurensa miljoonien vuosien taa, jolloin ihmisen reagoimisnopeus oli suoraan verrannollinen henkiijäämisen mahdollisuuksiin.

Tunteet voivat herätä milloin mistäkin syystä

Tunteet voivat herätä milloin mistäkin syystä, eikä niille aina edes ole mitään erityisempää syytä. Lisäksi joidenkin tunteiden juurisyyt ovat niin syvällä ja vaikeasti jäljitettävissä, ettei ihminen välttämättä tunnista niitä edes itse.

Puolustavat tunteet, kuten esimerkiksi viha tai pelko ovat tunteita, jotka heräävät todellisen tai kuvitellun uhan edessä. Ne sananmukaisesti puolustavat ”minää” ja saavat aikaan puolustavaa käyttäytymistä, joka voi ilmetä monen eri tavoin: raivona, vähättelynä, toisen arvon mitätöimisenä, ivallisuutena, nolaamisena, tilanteesta pakenemisena, itkuna, mykkäkouluna, selittelynä…

Voimakas puolustusreaktio voi olla hämmentävä kanssaihmisille, erityisesti jos kukaan muu läsnä oleva ei huomaa tilanteessa mitään puolustautumista vaativaa. Ja voihan se totta vieköön olla hämmentävää asianomaiselle itselleenkin! Erityisesti jos ei tunnistaa omaa käyttäytymistään puolustavaksi.

Tunne itsesi, tunne tapasi.
Itsetuntemusta ei turhaan pidetä työelämän super powerina! Jokaisen ihmisen (ainakin päiväkodissa työskentelevän!) olisi hyvä tunnistaa, millaista tunnekäyttäytymistä työyhteisön ilmapiiriin tuo.

Lapsilla tunne näkyy usein suorana toimintana: harmistuminen näkyy ja kuuluu! Mutta myös meidän aikuisten tunteet voivat saada primitiivisiä muotoja ja näkyä huutamisena, tavaroiden paiskomisena tai muuna ongelmallisena käyttäytymisenä. Arvailla sopii, miten moinen meuhkaaminen työkavereihin, työilmapiiriin ja työntekoon vaikuttaa. Ja tietysti, jos ollaan päiväkodissa, lasten kasvuilmapiiriin.

Tunteita, tunnereaktioita ja niiden vaikutuksia kannattaa arvioida.
Tässä muutamia hyviksi koettuja vinkkejä avuksesi.

Ensimmäiseksi: katsele ympärillesi, tunnista ja tunnusta tosiasiat

  • Millaisia reagointitapoja työyhteisömme aikuisilla on? Miten meillä on yhteisönä tapana reagoida tunteita aiheuttavissa tilanteissa?
    (Näistä voit vetää johtopäätöksenä millaisen ilmaisutavan lapset kasvattajilta oppivat päiväkodin sosiaalisessa vuorovaikutuksessa)
  • Arvioi, miten ne vaikuttavat vuorovaikutukseen ja ilmapiiriin.

Toiseksi: jos tarvitaan muutosta, aloita se itsestäsi

  • tarkkaile omaa tapaasi reagoida esimerkiksi tilanteessa, joka harmittaa tai saa sinut loukkaantumaan. Sorrutko mökötykseen, poistutko korot kopisten paikalta, alatko haukkua muita tms.?
  • Pyri ottamaan tietoinen aikalisä reagoimiseesi, ts. hillitsemään itseäsi.
    Laske kymmeneen, jonka aikana ”tunnustelet” omaa herännyttä tunnettasi ja pue se sanoiksi.
  • Kun juttelet työkaverin kanssa, pyri tietoisesti erottamaan hänen tunnekäyttäytymisensä itse asiasta. Vaikka kaveri kouhottaisi, pyri ainakin itse pysymään asiassa.

Tunteet ovat ihana asia, sillä ilman tunteita työpaikka olisi tunteeton. Ja se vasta kauheaa olisi!