Oletko koskaan miettinyt, miksi ikävät asiat tuppaavat aina kasaantumaan? Ja miksi on niin, että jos aamu sattuu syystä tai toisesta käynnistymään takkuisesti, niin hämminkiä riittää yleensä koko päivälle?

Tapahtumia voisi tietty tarkastella oppimisen näkökulmasta ”mitä voisin itse tehdä toisin”, mutta kuka nyt sellaista tekisi, ainakaan tilanteen ollessa päällä!

Mutta missä määrin ihmiselle vain tapahtuu asioita? Aina silloin tällöin olisikin hyvä vilkaista taaksepäin ja arvioida, muodostuuko yksittäistapauksista suurempi kuvio.

Millaisiin asioihin huomiomme arjessa kiinnittyy ja arvioimmeko omaa vaikutustamme niihin?

 Me havainnoimme ympärillämme olevia asioita ja siinä ohella vähän itseämmekin. Mutta millaisiin asioihin huomiomme kiinnittyy ja arvioimmeko omaa vaikutustamme niihin?

Ihmiset vähättelevät usein omaa vaikutustaan tai työpanoksensa merkitystä (”Olen vain töissä täällä”/Ei tällä meikäläisen toiminnalla suurtakaan vaikutusta ole”/”No okei, tulin 10 minuuttia myöhässä, mutta ei kai se maailmaa kaada!”). Ei kannattaisi kuitenkaan olla turhan vaatimaton: jokaisen ihmisen työpanos (tai sen puuttuminen) vaikuttaa työpaikalla ihan kaikkeen, tavalla tai toisella.

Millaisena itse näet oman vaikutuksesi? Millainen osa kokonaisuutta olet?

Kyky hahmottaa kokonaisuuksia ei ole synnynnäinen ominaisuus, vaikka se toisille helpompaa onkin. Joiltakin ihmisiltä se ei meinaa onnistua pitkänkään työkokemuksen jälkeen. Onneksi kokonaisuuksien hahmottamiskykyä voi harjoitella, mutta miksi ihmeessä pitäisi? Eikö se riitä, että teen työtehtäväni?

Yksinkertaisesti siksi, että se

  • vaikuttaa työotteeseesi eli tapaasi tehdä työtä, mm. priorisointiin, ennakointiin, reagointiin
  • vaikuttaa kykyysi tehdä tarkoituksenmukaisia päätöksiä esim. muuttuvissa tilanteissa
  • vaikuttaa em. syistä koko työyhteisöön ja sen toimivuuteen
  • lisää työn merkityksellisyyttä: on mielekkäämpää ”rakentaa katedraalia kuin lätkiä päivästä toiseen kiviä päällekkäin” (muistathan tarinan kolmesta muurarista, joista yksi koki latovansa kiviä päällekkäin, toinen kasasi kivimuuria ja kolmas – hän rakensi katedraalia!)
  • parantaa työhyvinvointia: tavoitteellisuus, ennakoitavuus, säännönmukaisuudet, toistuvuudet ja omat vaikutusmahdollisuudet vahvistavat hyvinvointia, mutta nekään eivät auta, jos et niitä työarjestasi hahmota ja työarki siitä syystä näyttäytyy surkeiden sattumusten sarjana.

Työyhteisö ja -ympäristö on kokonaisvaltainen systeemi, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Mikään ei tapahdu sattumalta (vaikka siltä saattaa välillä tuntua!). Arki on täynnä tilanteita, tapahtumia, haasteitakin, joista osaa et välttämättä huomioi lainkaan, osaan kiinnität huomiota sitäkin enemmän.

Se miltä kantilta toimintaa tarkastelet ja mitä asioita huomioit, vaikuttaa olennaisesti tapaan jolla niihin reagoit ja ratkaiset ongelmia.

”Helikopteriperspektiivi” antaa sammakkoperspektiiviin verrattuna paremman kokonaiskuvan, miltä osin homma toimii ja miltä ei. Tämä helpottaa korjaavien tai kehittävien toimenpiteiden kohdentamista oikeisiin kohtiin, sen sijaan että lähtisit muuttamaan koko prosessia ja aiheuttamaan mahdollisesti uudenlaisia ongelmia toisaalle.

Sammakkoperspektiiviä tarvitaan myös, jotta tunnistetaan miltä mikäkin arjessa näyttää, tuntuu, kuulostaa ja aiheuttaa.

Kokonaisuuksien hahmottamista ja systeemistä ymmärrystä kannattaa harjoitella ja parhaimmat harjoitteluolosuhteet löytyvät yhteisön omasta työarjesta.

Esimies on näissä treeneissä paras valmentaja!

Esimies on näissä treeneissä paras valmentaja. Hän voi edistää systeemisen ymmärryksen kehittymistä esimerkiksi

  • osallistamalla ihmisiä pohtimaan päätöksentekoon vaikuttavia asioita: mitä asioita tulisi huomioida ja miten kannattaisi toimia, jotta kaikki olennainen tulee varmistetuksi? Tämä treeni kehittää sekä esimiestä että yhteisöä
  • kuvaamalla ja tekemällä arjen prosesseja näkyväksi yhdessä työyhteisön kanssa:
    Mitä, missä, milloin, miten ja kuka? Mitkä asiat tapahtuvat samanaikaisesti ja mitä pitäisi tapahtua? Missä vaiheessa prosessia piileskelee kaaosta aiheuttava tekijä-X? Mitä prosessin onnistuminen itsekultakin edellyttää?
  • puhumalla arjesta ja edellyttämällä sen säännöllistä arvioimista jokaiselta työyhteisön jäseneltä. Asiat jäsentyvät ja niiden väliset vuorovaikutussuhteet selkiytyvät parhaiten yhdessä puhumalla. Siksi sille tulee suoda aikaa. Työyhteisön jokaisen jäsenen tulee nimittäin ymmärtää, millaisessa systeemissä hän on mukana.

Mitä paremmin ihmiset hahmottavat työpaikan toiminnallisen kokonaisuuden, systeemisyyden ja asioiden syy-seuraussuhteet, sitä paremmin he ymmärtävät myös päätöksiä, joita tehdään kokonaisuuden näkökulma huomioiden. Siitä hyötyvät kaikki.