”Ei täällä viitsi sanoa mitään, kun pikku jutuista nousee aina jumalaton haloo!” huudahti varhaiskasvattaja tiimipalaverissa, jossa keskusteltiin ammatillisuudesta ja sen merkityksestä.

Ennen tiimipalaveria samainen huudahtaja oli useampaan kertaan ottanut toisen kasvattajan kanssa puheeksi kolmannen kasvattajan epäammatillisuuden. Aiheen yhteinen käsittely tiimipalaverissa oli hänen mielestään kuitenkin paisuttelua.

Mitä mieltä sinä olet? Oliko asian tuominen yhteiseen keskusteluun paisuttelua vai tarvittavaa kriittisyyttä?

Arkipuheessa kriittisyyden määritelmä on vähintäänkin kaksijakoinen. ”Kriittinen työkaveri” voi olla kiertoilmaisu rasittavalle vastarannankiiskelle. Yhtä hyvin se voi joillekin tarkoittaa ihmistä, joka ottaa esiin hankalia asioita, joista muut vaikenevat. Onko kriittisyys tällöin hyvä vai huono asia?

Yhtä hyvin ”kriittinen työkaveri” voi tarkoittaa ihmistä, joka ottaa esiin hankalia asioita, joista muut vaikenevat. Onko kriittisyys tällöin hyvä vai huono asia?

Lähes jokaisesta työpaikasta löytyy ”toi on NIIN kokeiltu – ei toimi meillä!” -tyyppi, joka lähtökohtaisesti suhtautuu kaikkeen ja kaikkiin kärkevän kriittisesti. Mutta onko hän aina väärässä?

Edistääkö vai haittaako kriittisyys yhteistyötä ja työntekoa? Liiallinen kriittisyys voi kaventaa tai pahimmillaan jopa estää toimintaa, sillä pelko on tehokas ohjaaja. Jos kokeilu tai puheeksi ottaminen johtaa automaattisesti sontamyrskyyn tai selän takana haukkumiseen, lannistuu siinä ennen pitkää innokkainkin kehittäjä.

Joskus kaikenlainen kriittisyys voidaan kokea yhteisöä uhkaavana tekijänä. Kollektiivinen kriittisyyden vältteleminen saattaa johtua työyhteisön kaipuusta yksimielisyyteen. Kun kukaan ei ”näe, kuule tai ota puheeksi” kiusallisia asioita, niin silloin ei vahingossakaan horjuteta huteraa konsensuksen korttitaloa. On kuitenkin hyvä muistaa, että kriittisyyden vastakohta ei ole lempeä hyväksyvyys vaan tilanne, jossa haitallisetkin toimintatavat saavat rehottaa vapaasti, ilman kyseenalaistamista. Se on vaarallista sekä lapsille, että aikuisille!

Kriittisyyden vastakohta ei ole lempeä hyväksyvyys vaan tilanne, jossa haitallisetkin toimintatavat saavat rehottaa vapaasti, ilman kyseenalaistamista. 

Päiväkotityössä tarvitaan kriittisyyttä. Ihan ensi alkuun on kuitenkin hyvä määritellä, mistä silloin puhutaan, kun puhutaan kriittisyydestä. Millainen on meidän porukkamme tapa suhtautua kritiikkiin? Mihin sillä pyritään, mikä on sen tavoite? Yhteinen avoin keskustelu on kaiken lähtökohta.

Kriittisyyteen liittyy (ainakin) kaksi harhaluuloa:
1. kaikki kriittisyys on negatiivista
2. negatiivinen kriittisyys on älykkyyden merkki

Kumpikaan ei pidä paikkaansa. Kriittisyyden rakennusaineita ovat hyväntahtoisuus ja halu ymmärtää oikein. Kriittisyys on toiminnan kehittämisen ja ongelmien ennalta ehkäisemisen väline, ei asioiden vastustamista periaatteen vuoksi.

Kriittisyys liittyy olennaisesti ajatteluun, arviointiin ja kehittymiseen. Niille – kuten tiedämme –  on tarvetta myös päiväkodissa. Kriittisyyteen liittyy myös vastuu: miten asioita arvioit, miten otat asioita puheeksi, miten otat kritiikkiä vastaan. Kriittisyys on osaamista ja asennetta; kyky kriittiseen ajatteluun on todellinen työelämän super power.

Negatiivinen kriittisyys ei sellaisenaan ole merkki älykkyydestä. ”Asiaa en tiedä, mutta vastustan” -lähtökohtaisena suhtautumistapana on itse asiassa tavattoman helppo, eikä haasta sanojaansa millään lailla. Jokaiselta työntekijältä tulisikin edellyttää perusteluita kritiikkinsä tueksi ja mielellään myös korvaava ehdotus. Edellyttäen, että työkulttuuri on yhteiseen keskusteluun ja arviointiin kannustava. Ja jos ei ole, kannattaa sitä sellaiseksi kehittää. Positiivisesti kriittisessä ja keskustelevassa yhteisössä ihmiset tekevät parempaa yhteistyötä keskenään.

Loppuun linkitän lempiesimerkkini apinoista. Jotain hämärästi tuttua siinä on.

https://www.city.fi/blogit/10/5+apinaa/107286.