”Meillä erilaisuus on rikkaus” lukee kahvihuoneen seinätaulussa. Erilaisuuden arvostaminen on nimetty yhteiseksi arvoksi ilahduttavan monessa työyhteisössä. Se on hyvä ja kannatettava asia.

Se on usein myös hyvin pinnallisesti ymmärretty asia ja valitettavan usein jopa pelkkää sanahelinää; erilaisuutta ei työyhteisöissä välttämättä aina arvosteta, tai edes siedetä.

Pikkulapset ovat suvaitsemisen maailmanmestareita, toisin kuin me aikuiset. Useissa työyhteisöissä hyväksytään (tai ainakin tulisi hyväksyä) moninaisuus liittyen esim. ikään, sukupuoleen, ihonväriin, uskontoon, suuntautumisiin. Niin tuleekin tehdä ja listaa tulisi vieläkin kasvattaa. Mutta auta armias, jos joku on eri mieltä asiasta, josta itselläni on vankka mielipide, tai on minulle sydämenasia.

Sietämisen olematon keveys

Onkin siis kokonaan toinen juttu hyväksyä erilaisuus, joka liittyy ajatteluun, temperamenttiin, erilaiseen tapaan suhtautua tai tehdä asioita. Silloin ”sietämisen olematon keveys” on enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Ja mistäpä ne konfliktit tai kiukuttelut työpaikoilla johtuvat? Eivät useimmiten ainakaan niistä asiallisista asioista.

Siksi on hyvä, että työyhteisöissä puhutaan arvoista. Olisi hyvä puhua enemmän myös siitä, miten arvojen tulisi näkyä arjessa ja toiminnassa. Ja aina parempi, jos ei vain puhuttaisi, vaan että ihan elettäisi niiden mukaisesti.

Arvot määrittelevät yhteistä tahtotilaa. Myös sen, millaisia emme halua olla

Arvot kuvaavat ja määrittelevät yhteistä tahtotilaa: miten haluamme toimia, tehdä yhteistyötä, suhtautua asiakkaisiin, toisiimme… Samalla tulemme määritelleeksi, millaisia emme halua olla.

Kevyen kenttätutkimukseni mukaan arvojen TOP-10 listaan löytävät tiensä ainakin

  • toisten kunnioittaminen
  • avoimuus
  • luottamus
  • rohkeus
  • asiakaslähtöisyys
  • ja sitten koko joukko vähän vaikeammin määriteltäviä, kuten sisukkuus, sinnikkyys tms.

Erinomaisen tärkeitä ja tavoiteltavia asioita! Tosin huomattavasti helpommin sanottuja kuin arjessa toteutuvia, sillä vaikka arvot järjellä ja ammatillisesti ajateltuina olisivatkin itsestään selviä (”tietysti me kunnioitetaan toisia!”), tekee arki ja ihmissuhteet usein tepposet. Kiitos tiedostamattomien asenteiden ja uskomusten.

Arvot kuuluvat työelämään, mutta arvokeskustelu ei saisi jäädä vain kehittämispäivän täytenumeroksi, joka ”täytyy nyt vaan käydä läpi, vaikka nämä ovatkin meille ihan itsestään selviä asioita”.

Kehittyminen loppuu tyytyväisyyteen. Ei siis kannata jäädä köllöttelemään hyvienkään arvokeskustelujen jälkeen; siitä vasta alkaa se varsinainen työ.

Arvokeskustelu on keskustelua työstä ja joka konkretisoituu arjen valinnoissa

Arvokeskustelu on keskustelua työstä. Se konkretisoituu arjen valinnoissa: miten puhun työkaverista tai asiakkaasta, teenkö minkä lupaan, sitoudunko yhteistyöhön jne.

Arvopohjaiseen työarkeen kuuluu myös arvojen vastaisen toiminnan ja ilmiöiden tunnistaminen. Eikä ainoastaan tunnistaminen, vaan myös aktiivinen toimiminen, eli puheeksi ottaminen, positiivinen kriittisyys ja tarvittaessa asioiden vieminen eteenpäin. Eivät välttämättä ihan helppoja juttuja, ainakaan yksittäiselle työntekijälle.

Positiivinen kriittisyys on paikallaan silloin, kun arki täyttyy selän takana puhumisella, kollegan haukkumisella tai töiden laiminlyömisenä. Missä se toisen kunnioittaminen silloin näkyy? Tai jos haukkumisen annetaan jatkua, kenenkään siihen puuttumatta – ketä silloin kunnioitetaan?

Seinätauluna arvoilla on vain viihdearvo, eikä sekään kovin korkea.

Arvokeskustelu on työtä. Kyky sitoutua yhteisiin arvoihin on ammatillisuutta ja ammatillisuutta voidaan – ja pitääkin –  arvioida.

Jotta arvokeskustelun anti ei päätyisi vain tauluksi taukotupaan, voit arvioida arvon ja arvopohjaisen työskentelyn toteutumista viiden kohdan pikatestillä

  • Millaisina puheina, konkreettisena toimintana tai ilmapiirinä arvo arjessamme näkyy?
  • Mihin kaikkeen nämä puheet, toiminta ja ilmapiiri vaikuttavat?
  • Missä ja miten haluaisimme arvon näkyvän?
  • Miten näyttäytyy arvon vastainen toiminta?
  • Kuka on ensisijaisesti vastuussa arvojen toteutumisesta arjessa?

Kaikki lähtee itsestä. Paras työkalu arvojen mukaiseen työskentelyyn on peili. Sieltä katsoo hän, jolla on jakamaton vastuu arvojen mukaisesta toiminnasta.